Siirry suoraan sisältöön
Etusivu » Blogi » Radion historia ulottuu kauas

Radion historia ulottuu kauas

  • tehnyt

Radio on nykypäivänä osa arkea ja sen historiaa tulee harvemmin mietittyä. Radion nimi ja käyttötarkoitus ovat muuttuneet useasti historian aikana. Radion historia on ehdottomasti tutustumisen arvoinen. Tiesitkö, että radiota on kutsuttu aikaisemmin langattomaksi lennättimeksi? Lennättimellä fyysinen teksti pystyttiin siirtämään toiseen paikkaan ilman, että tekstiä tarvitsi siirtää oikeasti fyysisesti ja tämä mullisti tiedon kulkemisen maailmalla nopeudellaan.

Radion historia ja sen keksijä

Radion keksijästä ollaan kiistelty. Radion kaltaisia keksintöjä on alettu keksiä 1890-luvulla. Ensimmäinen radiopatentti on vuodelta 1896 ja patentin haltija oli Guglielmo Marconi. Marconi perusti myös maailman ensimmäisen radioaseman Englantiin. Ensimmäinen äänilähetys radiolla lähetettiin vasta vuonna 1906, jolloin ohjelma sisälsi viulun soittoa ja raamatun katkelmien lukua. Meille tuttu kaupallinen radiotoiminta alkoi 1920-luvulla.

Suomessa radion historia on lyhyt verrattuna historiaan maailmalla. Suomen ensimmäiset radiokanavat olivat Ylen tuottamia. Ensimmäiset kanavat tulivat vuonna 1927 kuunneltaviksi, mutta vain niille, jotka olivat maksaneet kuunteluluvan. Radion suosio lähti nopeasti kasvuun ja vuonna 1940 kuunteluluppia oli lunastanut kymmenkertainen määrä ihmisiä. Suomeen kaupallinen radiotoiminta rantautui vasta vuonna 1985.

Radion muut käyttökohteet

Radio tarkoittaa puhekielessämme radiota, josta kuuntelemme kaupallisien radiokanavien tuottamia ohjelmia sekä musiikkia. Kaupallisen radion historia on suhteellisen lyhyt ja kaupallista radiota vastaavaa ohjelmaa lähetettiin ensimmäisen kerran vuonna 1906. Historian osalta on hyvä tietää, että radiolla tarkoitetaan laitetta, joka lähettää radioaaltoja. Radioaaltoja hyödyntäviä muita laitteita on mm. tutkat, auton etälukitus ja jotkin lääkinnälliset laitteet, kuten röntgen ja ultraääni.

Avainsanat: