Etusivu » Blogi » Radio Suomipop aamulypsy

Radio Suomipop aamulypsy

  • Kaisa 

Radio Suomipop aamulypsy on varmasti monille tuttu aamun hauskuuttaja. Ainakin ohjelma on Suomen kuunnelluin eikä ihme, sillä vetäjinä toimivat Jaajo Linnonmaan lisäksi Tuukka Ritokoski sekä Janni Hussi. Janni tuuraa Anni Hautalaa tämän äitiysloman ajan. Aamun showta voi kuunnella arkena klo 6-10 ja jos haluat kuunnella parhaat palat vielä illalla, niin niitä tarjoillaan samalla taajuudella klo 18-19.

Aamulypsyn juontajat Hussi, Linnonmaa ja Ritokoski.

Radio Suomipop aamulypsy pitää pintansa

Suomipop aamulypsy on pitänyt pintansa suosituimpana radio-ohjelmana useiden vuosien ajan. Ohjelmaa on esitetty jo vuodesta 2006 lähtien ja se on jatkunut näihin päivin saakka lukuun ottamatta vuotta 2012, jolloin ohjelma oli tauolla. Aamulypsy on myös voittanut kaikkiaan yhdeksän kertaa vuoden radio-ohjelma -tittelin. Ensimmäinen kerta oli vuonna 2012 ja sen jälkeen peräkkäin vuodesta 2014 alkaen.

Ohjelman alkuperäinen ääni kuuluu oikeastaan Jaajolle tai toisaalta myös Annille. Molemmat aloittivat Radio Suomipopilla vuonna 2003 ja seuraavana vuonna Anni juonsi keskipäivänlähetystä sekä Jaajo iltapäivälähetystä. Parin vuoden jälkeen nämä mainiot juontajat yhdistettiin samaan lähetykseen ja Aamulypsy oli tuolloin nähnyt aamunkajon. Tiesithän, että ohjelman nimi saatiin kuuntelijoilta? Nimestä järjestettiin kuuntelijakilpailu ja aamulypsy saatiin käyttöön tuota kautta.

Suomipop aamulypsy ja muutoksia matkanvarrella

Radio Suomipop aamulypsy ehti toimia useamman vuoden ajan, kunnes Anni jäi vuonna 2009 äitiyslomalle ja Petra Kalliomaa sijaisti häntä Jaajon parina juonnoissa. Ohjelman tekoon osallistuivat tuolloin myös äänillään Juhat Vuorinen sekä Perälä. Annikaan ei palannut enää aamuihin vaan iltapäiväohjelmaan. Aamulypsy oli tullut tiensä päähän vuonna 2011, jolloin se lopetettiin juuri ennen joulua eli 23.12. Onneksi aamulypsyn ura ei jäänyt tähän vaan uusi ura urkeni Nelonen Median ostettua radiokanavan 2012.

Noin vuoden tauon jälkeen uusi ja uljas Radio Suomipop aamulypsy palasi eetteriin tammikuussa 2013. Lypsyn pariin palasi edelleen koko neljän troikka Jaajon johdolla eli Annin lisäksi Juhat. Tämä ”kaikkien aikojen comeback” mainostettiin hyvin ja taas kaikki aamulypsyn fanit olivat aamusta lähtien kuulolla, millaista hauskaa aamuun oli tiedossa.

Hovimuusikon parhaat

Vaikka aamulypsy rakentuukin vahvasti hyvien juontajien varaan, on tarjolla myös mielenkiintoista musiikkia. Hovimuusikko Ilkka on ollut ohjelmassa mukana jo vuodesta 2013 esittämässä kappaleita, joita hän itse uudelleen sanoittaa. Hovimuusikko eli Ilkka Ihamäki ottaakin kantaa ajankohtaisiin asioihin varsin hersyvällä tavalla ja naurattaa kuulijoita suomalaiseen tyyliin. Samalla tavoin comeon.com nettikasino on suunnattu suomalaisille kasinopelaajille. Tarjolla on suomalaiseen tyyliin sopivia kolikkopelejä, mutta vedonlyönti on lähellä suomalaisten sydäntä. Kaikkihan pitävät urheiluvedonlyönnistä.

Janni Hussi on reipas ja urheilullinen valinta tuuraamaan Annia äitiysloman ajaksi. Janni hallitsee hyvin huumorin eikä jää sanattomaksi tiukoissa tilanteissa. Hänellä on urheilullinen tausta jalkapallosta fitness -lajeihin sekä hän on valmistunut vuonna 2012 liikuntaneuvojaksi Suomen Urheiluopistolta. Jo useissa radio- ja tv-ohjelmissa esiintynyt Janni on rento esiintyjänä.

Radio Suomipop aamulypsy musiikkia ja rentoa puhetta

Millaista on sinun suosikkimusiikkisi? Esimerkiksi radio Nova -soittolista on tarjolla netissä ja sieltä sinulla on mahdollisuus kuunnella ja etsiä biisejä, joita on soinut Novalla päivän mittaan. Biisejä voi kuunnella myös Spotifyssä ja tämän tyyppinen palvelu on loistoidea siinä, jos etsii itselleen uutta kuunneltavaa tai jos ei ole ehtinyt kuunnella radio-ohjelmaa henkilökohtaisesti.

Nykyiset radio-ohjelmat jakavat mielipiteitä siinä, että jotkut kritisoivat sitä, että musiikkia on liikaa. Toiset puolestaan sitä, että musiikin päälle puhutaan ja vielä löytyy niitäkin, joiden mielestä puhetta on turhan paljon. Nämä kaikki ovatkin makukysymyksiä, mutta pääasia on, että ne herättävät keskustelua.

Radio Suomipop aamulypsy on ilmeisen hyvin onnistunut tasapainoilemaan puheen ja musiikin välissä, koska kanava on niin suosittu. Toki aiheiden kirjokin vaikuttaa siihen, onko puhuminen luontevaa vai tuntuuko se väkisin puhutulta. Mutkaton ja rennosti eteenpäin viety ohjelma kerää kuulijoita sekä hurtilla huumorilla on aina sijaa kuulijoiden korvissa. Ja tältä pohjalta aamulypsyä on tehty jo useamman vuoden ajan. Se ei myöskään toista itseään tarpeettomasti.